Reilu puoli vuotta ukkomiehenä

Ajattelin väsäillä tällaisen pienen postauksen nyt, kun häistä on sellainen 7 kk. Aika on kulunut vauhdikkaasti, kun me molemmat olemme töissä. Meidän häämme osuivat koronavirusta ajatellen sopivaan kohtaan, eli häät saatiin pidettyä, eikä meidän tarvinnut karsia ketään vieraista, vaan osa vieraista ilmoitti itse, ettei osallistu.

Minulle henkilökohtaisesti naimisiinmeno ja naimisissaolo eivät ole ainoita merkittäviä edistysaskelia parisuhteessa, vaan esimerkiksi avoliitto on ollut myös yksi merkittävä askel. Nyt reilun puolen vuoden aviossalon jölkeen voin kuitenkin todeta, että onhan avioiitto ihana asia.

Mielestäni avioituminen ei ole muuttanut meitä ihmisinä, eikä suhdettamme oikeastaan mitenkään. Toki vaimoni sukunimi on vaihtunut, mutta se onkin ainoa asia, joka on muuttunut. Suhteemme on mielestäni ollut niin ihana ja upea jo ennen avioitumista, että en ole aiemmin kokenut vastaavaa.

Alkuun oli outoa sanoa olevansa naimisissa ja mietin monesti ennen avioitumista, että mitä aviossa oleminen on, mutta eipä se ole konkreettisesti muuttanut. En tiedä liittyykö varsinaisesti avioitumiseen, mutta suhteemme myötä olen alkanut löytää hiljalleen kateissa ollutta sisäistä rauhaani takaisin.

Meillä oli tarkoitus tehdä vastavierailu häissämme vierailleiden luona ensimmäisenä aviovuotenamme, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että joudumme antamaan aikatauluissa periksi koronaviruksen vuoksi. Sen lisäksi, etä molemmat olemme töissä alalla, johon korona vaikuttaa suoraan, emme halua riskeerata viemällä virusta kenellekään.

Välillä minusta tuntuu vieläkin oudolta, kun mietin mitä on olla naimisissa, mutta ehkäpä se onkin avioliiton hienous.