perjantai 10. huhtikuuta 2020

Mietteitä häiden järjestämisestä Covid19-viruksen aikana


Aika on vierähtänyt huhtikuulle ja alkuperäiseen hääpäivään on alle kolme kuukautta aikaa. Ympäri maailmaa jylläävä COVID19-virusepidemia kuitenkin pistää myös meidät miettimään häiden siirtämistä.

Siirtäminen saattaa kuulostaa helpolta pikkujutulta, mutta sitä se ei suinkaan ole varsinkaan meidän tapauksessa, kun kaikki menisi uusiksi. Vihkiajankohdan ja juhlien siirtäminen toiseen ajankohtaan vaikuttaa niin moneen asiaan. Se vaikuttaa ajankohdan lisäksi ainakin juhlapaikan, teeman, koristelun sekä tietysti vieraiden osalta.

Me emme ole vielä päättäneet varmuudella, siirrämmekö häitä epidemian vuoksi vai emme, sillä jos viruksen leviämisessä tapahtuu päivässäkin uskomattomia muutoksia suuntaan jos toiseen, niin yli kahta kuukautta ennen ajankohtaa on vielä turhan aikaista sanoa mitä tapahtuu.

Meillä on tarkoitus järjestää meriteemaiset häät, joita juhlittaisiin merenrannalta vuokratussa paikassa. Siinä on yksi iso syy, miksi tämä vaikuttaa teemaankin. Mielestäni olisi omituista pitää meriteemaisia häitä keskellä metsää, paikassa jossa ei ole mitään meriteemaista.

Koristelu on suunniteltu ja koristeet hankittu jo valittua juhlapaikkaa ajatellen, joten juhlapaikan mahdollisen vaihtumisen vuoksi nekin menisi uusiksi. Vieraiden osalta ajankohdan mahdollinen muuttuminen voi vaikuttaa esimerkiksi työvuorojen, vapaiden yms. vuoksi.

Yksi mahdollisuus, joka on noussut esille olisi pitää vihkiminen ennallaan ja siirtää juhla toiseen ajankohtaan, mikäli viruksen aiheuttamat rajoitteet pakottavat juhlaa siirtämään. Tosin se on yksi viimeisistä vaihtoehdoista, sillä haluamme, että molempien vanhemmat olisivat paikalla sekä vihkitilaisuudessa, että juhlissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Reilu puoli vuotta ukkomiehenä

Ajattelin väsäillä tällaisen pienen postauksen nyt, kun häistä on sellainen 7 kk. Aika on kulunut vauhdikkaasti, kun me molemmat olemme töi...