Heräsin
hääpäivän aamuun kello 7, kun oli aika nousta kahvinkeittoon,
jotta ehdimme tehdä loputkin viimeistelyt. Minun osaltani niihin
kuuluivat hääauton pesussa käyttäminen, koristelu, sekä
peseytyminen ja juhliin pukeutuminen.
Join aamukahvit
rauhassa ja puin vielä ”arkiset” vaatteet, caprit ja t-paidan,
sekä sandaalit. Lähdin käyttämään hääauton pesussa.
Pesureissu ei mennyt ihan niin putkeen, tuli aikatauluviivettä.
Ensimmäisessä paikassa oli pesurin kanssa jotain ongelmia, toinen
aukesi vasta lähes tuntia myöhemmin, mutta kolmannesta paikasta
löytyi toimiva ja aukioleva pesuri. Pesetin auton ja ajoin kotiin.
Koristelimme auton kaason kanssa ja lähdimme
valmistautumaan. Tiesin, että mitä myöhemmin peseydyn ja puen
frakin ylleni, sitä vähemmän hiki virtaa ennen juhlaa. Onneksi nyt
ei ole ihan tukalan kuuma.
Lähdimme kirkolle hieman kiireellä, vaikka meillä piti olla reilusti aikaa aamulla ja aamupäivällä. Meistä ehdittiin onneksi ottaaa kuvaajan toimesta hääkuvia myös kirkkomiljöössä ennen h-hetkeä.
Vihkiminen
oli kello 14.00, meillä oli varttitunti aikaa yrittää rauhoittua
ja hoitaa vesitankkausta ja vessakäynnit. Lisäksi kuvaaja ja toinen
kaasoista kävivät ottamassa meistä kuvia morsiushuoneessa.
Tulimme aulaan odottamaan, että kaikki on valmista ja kun kanttori
alkoi soittaa, odotimme muutamia sekunteja, kunnes lähdimme
”rauhallisesti” kohti alttaria. Hetki, jolloin seisoimme
rinnakkain odottaen sisäänmenomarssia, Melartin: Juhlamarssi
prinsessa Ruususesta, oli uskomaton. Silloin viimeistään tajusin,
että olemme oikeasti menossa itse naimisiin, emmekä apuna toiselle
pariskunnalle.
Vihkipappimme pitämä puhe oli
koskettava, se käsitteli taivaltamme ennen kohtaamistamme ja sen
jälkeen. Pappi oli tehnyt kauniin puheen ja korosti puheessaan
asioita, joita me olimme vihkikeskustelun yhteydessä kertoneet.
Asioita, joihin olemme toisissamme ihastuneet ja sittemmin
rakastuneet ja miksi rakastamme toisiamme.
Kysymysten
kohdalla tiesin, että minun ei tarvitse miettiä vastaustani
tippaakaan, mutta halusin odottaa sekunnin tai kaksi ennen vastausta.
Vaimoni ei vastaus kestänyt senkään vertaa. Kun me molemmat
vastasimme myöntävästi, vaihdoimme sormukset ja meidät
julistettiin aviopuolisoiksi, se oli mahtava hetki.
Yksi seremonian hienoista hetkistä oli se, kun kanttori lauloi
meille Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Se on yksi ensimmäisiä
kappaleita, joita olemme toisillemme lähetelleet silloin
alkuaikoina, kun asuimme eri kaupungeissa.
Päätösmarssina meille soi Mårtenson: Myrskyluodon Maija. Marssin
aikana poistuimme alttarilta odotustilaan, jossa odottelimme
vieraiden poistumisen ajan ennen kuin menimme ulos kirkosta
onniteltavaksi ja lähdimme kohti juhlapaikkaa.
Kiertelimme eri kautta kuin vieraamme ja kävimme matkalla ottamassa
kuvia valokuvaajan kanssa. Saavuimme juhlapaikalle ja siellä meitä
jo odotettiin. Onnittelijoita oli jonkin verran. Vieraita taisi olla
45.
Juhlapaikalla onnittelujen jälkeen oli ”hieman”
hämmentävä
olo ja tunne, kun minun paikkani ei olllutkaan vieraiden joukossa
vaan morsiusparin pöydässä. Tuskin unohdan sitä tunnetta ihan
heti.
Ruoaksi tarjosimme lohi- tai kanakeittoa.
Maistelin molempia ja ne oli todella hyviä. Voin olla onnellinen,
sillä kaikki tarjottavat olivat juuri täydellisiä, niin pääruoka
lisukkeineen kuin suolaiset ja makeatkin.
Ruoan
jälkeen ohjelmassa oli kotiväen esitykset, joissa oli läpileikkaus
vauvasta tähän päivään. Omalta puoleltani olin kuullut joitakin
juttuja mitä esityksessä oli, mutta vaimon perheen ohjelma oli
täysi yllätys. Hänen sisaruksensa olivat tehneet meille myös
hienon musiikkiesityksen, joka sai kyyneleet silmiin varmasti monella
muullakin kuin minulla.
Seuraavan ohjelmanumeron
kohdalla ohjelmassa luki ”Morsiuspari esittää”, eikä yleisöstä
varmasti monellakaan ollut aavistustakaan siitä, mitä esittäisimme.
Esityksemme oli minulle varmasti koko ohjelman jännittävin osuus,
mutta se meni yllättävän hyvin. Vaikka kappale oli sama, kuin
vaimon sisarusten esityksessä, se ei haitannut, sillä versiot
olivat hyvin erilaisia. Edellä kuultu versio oli instrumentaalinen,
nyt kun vaimo soitti viulua ja minä lauloin, oli kiva saada
sävelelle sanat. Jännityksestä huolimatta se meni ihan hyvin.
Kahvitarjoilu oli myös onnistunut. Kakkujen teosta vastasi toinen
kaasoista ja täytyy sanoa, että harvoin olen niin hyviä kakkuja
syönyt. Perinteisemmän mansikkakermakakun lisäksi tarjoilimme
punaherukka-kinuskijuustokakkua ja valkosuklaa-limejuustokakkua.
Kahvipöydässä oli lisäksi pikkuleipiä ja leipäjuustoa.
Häissämme
tarjoiltujen kakkujen ohjeet löytyy Taikinatassut-blogista.
Kahvitarjoilun jälkeen oli vapaampaa ohjelmaa, mm. kimpunheittoa.
Pidin vaimolleni puheen, jossa kerroin hiukan tunteitani ennen kuin
tutustuimme, sekä mikä johti siihen, että lähetin hänelle sen
vietin, joka on johtanut parisuhteeseen, avoliittoon, kihloihin ja
nyt avioitumiseen. Lisäksi halusin kiittää häätiimiä ja
muutamia muita vieraaksi saapuneita, mutta halusin kiittää myös
kaikkia tilaisuuteen osallistuneita. Koska he tekivät päivästämme
täydellisen.
Morsiamen ystävä piti meille perinteisen ”kenkäleikin”, jossa yleisökin pääsi nauramaan kun vastauksemme eivät osuneet kohdalleen. Tämän lisäksi halusimme testata vielä vieraidemme murretulkintataitoja, sillä olemme eripuolilta Suomea kotoisin. Se oli hauskaa ohjelmaa.
