Meidän tapauksessa häitä edeltävä
päivä oli perjantai. Tiedossa oli, että päivästä tulisi
suurella todenäköisyydellä kiireinen, kuten sen päivä
osoittikin. Suurin jännityksenaiheeni on ollut se, että saammehan
kaiken ajoissa hoidettua.
Minun kohdallani aamu oli
rauhallinen, kun morsian lähti kaasonsa kanssa kauppaan, jonka
jälkeen he hakivat toisen kaason ja menivät juhlapaikalle. Morsian
tuli käymään kotona ja kävi hoitamassa omia asioitaan vielä
ennen kuin lähdimme morsiamen ja
bestmanin kanssa juhlapaikalle,
jossa äitini ja kaasot jo olivat työntouhussa.
Omalla
kohdallani juhlapaikalla työn alle osuivat tuolihuppujen
paikoilleenlaitto, audiovälineiden testaaminen sekä
tienvarsikylttien vienti yhdessä seremoniamestarin ja bestmanin
kanssa.
Loppujenlopuksi perjantaina aika meni todella
nopeasti ja kello kulki melkoista vauhtia. Kun pääsimme kotiin
lepäämään, kello oli 1:30. Kotona meillä oli onneksi
juhlavaatteet ja paljon muuta valmiina, joten ei tarvinnut enää
niitä alkaa haeskelemaan ympäriinsä. Itse olin noutanut
vuokraamani frakin edellisenä päivänä ja siinä ei hääpäivälle
ollut muuta kuin ottaa se ulos pukupussista ja pukea ylle. Nukahdin
joskus 2:00.
Kaikenlaista mitä mieleen juolahtaa liittyen häihin ja niiden järjestämiseen.
sunnuntai 12. heinäkuuta 2020
Häitä edeltävä päivä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Reilu puoli vuotta ukkomiehenä
Ajattelin väsäillä tällaisen pienen postauksen nyt, kun häistä on sellainen 7 kk. Aika on kulunut vauhdikkaasti, kun me molemmat olemme töi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.